Mitä käsikirjoittajan tulee kysyä itseltään

MIKSI VIDEO?

Elokuva ja video ovat tehokkaita välineitä. Elävä kuva ja ääni vaikuttavat suoraan katsojan selkäytimeen ja aivoon, sekä tunteisiin että järkeen. Siksi video-ohjelman tekeminen voi olla hyvä ratkaisu, kun pitää opettaa, tiedottaa, kertoa yhteisöstä tai yrityksestä, propagoida, markkinoida, viihdyttää tai antaa katsojille vakavampaa ajattelun aihetta. Video on myös joustava väline; video-ohjelmaa on helppo muokata ja levittää. Oikein suunnatulla ohjelmalla voi tavoittaa suuren massayleisön tai tarkasti rajatun kohderyhmän. Suhteessa kontaktien määrään video on yleensä myös edullinen väline.

Näistä ilmeisistä eduista huolimatta ohjelman tekemiseen tulisi aina olla jokin syy. Tämän syyn täsmentäminen on hyvä lähtökohta sille ajatteluprosessille, jota kutsutaan käsikirjoittamiseksi. Pitäisikö uusi tuote saada potentiaalisten asiakkaiden tietoisuuteen? Onko yrityksen henkilökunnan asenteissa korjaamisen varaa? Vai pitäisikö kansalaisille tiedottaa muuttuneesta lainsäädännöstä? Tilaajan ja käsikirjoittajan on syytä miettiä, miksi kannattaa tehdä juuri video-ohjelma, onko se oikea väline ongelman ratkaisemiseksi. Olisiko kirjallinen materiaali sittenkin tehokkaampi ja halvempi vaihtoehto? Vai pitäisikö järjestää koulutustilaisuus henkilökunnalle? Kannattaa myös tarkistaa, onko saatavilla tarkoitukseen sopivaa valmista materiaalia. Esimerkiksi valmiita opetusohjelmia on olemassa laaja valikoima.

Samalla tavalla vapaan dokumenttielokuvan tai tv-reportaasin tekijä joutuu miettimään, miksi hän tahtoo tehdä ohjelman tai elokuvan, mitä hän haluaa kertoa katsojille.

MIKÄ ON OHJELMAN TAVOITE?

Video-ohjelmalla voi olla kolmentasoisia tavoitteita: tiedollisia, asenteisiin liittyviä ja ihmisten käyttäytymistä koskevia. Tietojen välittäminen on helpointa, asenteiden muuttaminen paljon vaikeampaa ja kaikkein kovimman työn takana on ihmisten käyttäytymiseen vaikuttaminen. Nämä kolme tasoa toimivat yhtäaikaa toisiinsa kietoutuen.

Tavoitteita voi olla paljonkin. Kirjoittamisen kannalta on kuitenkin järkevää rajata päätavoite tai päätavoitteet. Ne ovat tavoitteita, jotka ovat oleellisia ja tärkeimpiä. jos tavoitteita on liian paljon, voi käydä, ettei mitään niistä saavuteta, ohjelmasta tulee hajanainen ja sekava eikä se tavoita kohderyhmäänsä. Grant Eustace on verrannut video-ohjelmaa kivääriin, jolla ammutaan laukaus kerrallaan mutta tarkasti. Hyvä video tekee vain yhden tai muutaman asian hyvin, mutta se tekee ne todella hyvin. Video ei ole haulikko. Ampumalla paljon hauleja oikeaan suuntaan saadaan aikaan vain vähän. Keskittyminen tärkeään on hyvä sääntö.

Esittelyvideon tavoitteita voisivat esimerkiksi olla:

• kertoa yrityksestä ja sen toiminnasta
• synnyttää positiivinen mielikuva yrityksestä, muuttaa negatiivisesti suhtautuvien katsojien asenteita myönteisimmiksi
• saada katsojat sijoittamaan yrityksen osakkeisiin.

MIKÄ ON OHJELMAN KOHDERYHMÄ?

Kirjoittaminen on paljon helpompaa, kun kuvittelee tekevänsä sitä konkreettiselle henkilölle, luuta ja lihaa olevalle katsojalle, joka reagoi ja elää ohjelman mukana. Hyvä video-ohjelma ja käsikirjoitus on aina jollakin tasolla henkilökohtainen viesti ihmiseltä ihmiselle.

Tämä kuvitteellinen katsoja on luonnollisesti ohjelman kohderyhmän edustaja. Kohderyhmä on syytä määritellä kunnolla. Usein mennään metsään haukkaamalla liian suuri pala, yrittämällä suunnata ohjelma liian laajalle kohderyhmälle. Kymmenvuotiaat koululaiset ovat katsojina varsin erilaisia esimerkiksi jonkin alan asiantuntijoihin verrattuna. Koululaiset pitäisivät tällaista molemmille kohderyhmille suunnattua ohjelmaa vaikeana, asiantuntijat taas lapsellisena ja heitä aliarvioivana.

En tarkoita, etteikö ohjelmaa voisi käyttää muissakin yhteyksissä ja muille kohderyhmille kuin vain suunnitelluille, mutta on päätettävä mikä on pääasiallinen kohderyhmä. Mitä tarkemmin kohderyhmä on rajattu, sitä varmemmin saavutetaan asetettu päämäärä, "osutaan maaliin".

Kirjoittaja joutuu kysymään ja täsmentämään monia kysymyksiä. Mikä on kohderyhmän ikäjakautuma? Edustavatko he vain jompaa kumpaa sukupuolta? Mitä ammattiryhmiä? Mitä katsojat tietävät asiasta ennestään? Minkälaisia asenteita heillä on käsiteltävään asiaan?

Video-ohjelmalla voi olla hyvin erilaisia yleisöjä. Kohderyhmä voi olla organisaation sisäinen tai ulkoinen. Sisäisiä ryhmiä ovat esimerkiksi työntekijät, johto tai omistajat. Vastaavasti ulkoisia ryhmiä ovat ns. suuri yleisö, asiakkaat, rahoittajat, yrityksen lähiympäristö, joukkoviestimet, julkinen valta tai yrityksen sidosryhmät. Kohderyhmä voi olla suppea tai laaja. Video voi olla henkilökohtainen videokirje hyvälle ystävälle tai se voi olla massalevitykseen tarkoitettu markkinointivideo.

Video on hyvä väline monensuuntaisessa viestinnässä. Perinteisesti elokuva on välineenä suunnattu ylhäältä alaspäin, taiteilijoilta massoille, päättäjiltä kansalaisille, opettajilta oppilaille tai johdolta alaisille. Video voi toimia toisinkin päin; alhaalta ylöspäin. Esimerkiksi Kuopiossa ovat asukkaat tehneet ohjelmia kaupunginvaltuustolle, jonkin asian demonstroimiseksi ja valtuutettujen huomion kiinnittämiseksi epäkohtiin. Video voi olla tehokas ase niiden käsissä, joilla on jotakin sanottavaa.

MITKÄ OVAT OHJELMAN KÄYTTÖTAVAT?

Myös ohjelman käyttötavat vaikuttavat käsikirjoitukseen. Katsotaanko ohjelma kotona televisiosta vai luokkahuoneessa oppitunnilla? Esitetäänkö se osina? Miten ohjelmaa tullaan levittämään?

Opetusohjelmia suunnitellessa joutuu miettimään ohjelman asemaa opetuskokonaisuudessa. Onko tarkoitus, että ohjelma sisältää itsessään kaiken materiaalin vai toimiiko se kokonaisuuden osana? Katsotaanko ohjelma yksin vai yhdessä? Montako kertaa katsoja tulee ohjelman näkemään?

Tuote-esittelyt ovat tavallisesti osa laajempaa kampanjaa. Mikä on ohjelman tehtävä tässä kampanjassa? Mitä muuta materiaalia tuotetaan; esitteitä, lehtimainontaa, radiomainontaa?

Onko ohjelma räätälöity varta vasten esitettäväksi esimerkiksi yrityksen toimitalon esittelytilassa? Jos ohjelmaa esitetään messuilla, on sen tarkoitus saada ohikulkeva messuvieras pysähtymään ja kiinnostumaan asiasta. Selostusteksti ei kuulu eikä sitä jaksa seurata, mutta tehokkaat kuvalliset ratkaisut voivat toimia hyvinä katseenvangitsijoina.

MIKÄ ON OHJELMAN KÄYTTÖIKÄ?

Video-ohjelmat eivät ole ikuisia. Itse asiassa niiden keskimääräinen elinikä on varsin lyhyt. Esittelyvideon käyttöaika on tavallisesti pari kolme vuotta, opetusohjelmalla ehkä muutaman vuoden enemmän. Tämän jälkeen ohjelmat ovat vanhentuneita; organisaatiot ovat vaihtuneet, tuotteet uudistuneet, toimintastrategiat ja yritysfilosofiat muuttuneet, uusia työntekijöitä on tullut ja vanhoja lähtenyt. Toki video-ohjelmia voi muokata ja paikata, editoida uusia jaksoja vanhojen tilalle, mutta se ei pitemmän päälle ole hyvä ratkaisu. Ohjelman yhtenäisyys ja tyyli särkyy ja katsoja aistii vanhahtavuuden. Muutamassa vuodessa esimerkiksi vaatemuoti muuttuu hämmästyttävän paljon.

Jos tiedetään etukäteen, että ohjelmaa tullaan käyttämään pitkään, voi sen huomioida jo käsikirjoitus- ja tekovaiheessa. Kameralle kuvassa puhuvia henkilöitä, ns. puhuvia päitä, kannattaa välttää jo siksikin, että henkilön asema voi muuttua. Kuvausajankohtaan viittaavat yksityiskohdat voi karsia eikä selostustekstiin kannata ängetä ilmassa olevia muoti-ilmaisuja. Pahimpia ovat päivänpoliittiset vitsit ja sutkautukset, jotka vanhenevat jo puolessa vuodessa.

Oma lukunsa ovat ohjelmat, jotka tehdään vain kertaesitystä varten, esimerkiksi yhtiön 50-vuotisjuhlaan tai jonkin suuren koulutustilaisuuden johdannoksi. Ne voivat olla nopeita "ajankohtaisohjelmia", kertakäyttöohjelmia, jotka käyttävät päivittäisessä tajunnassa, ajassa ja ilmassa olevaa materiaalia tehokkaasti hyväkseen.

KUINKA PITKÄ OHJELMA ON?

Periaatteessa jokaisen ohjelman pitäisi olla itsensä mittainen. Kokonainen, eheä teos, johon ei voi mitään lisätä eikä mitään poistaa rytmin, ajoituksen ja ajatuksen siitä kärsimättä. Ohjelman sisältö, muoto, käyttötarkoitus ja tavoitteet määräävät pituuden. Ohjelma voi olla muutaman kymmenen sekunnin mainospala, parin minuutin tietoisku, kymmenen minuutin yritysesittely tai yli tunnin taltiointi. Pitkät dokumenttielokuvat ja fiktiot ovat vielä erikseen.

TV:lle tehtävät ohjelmat joudutaan tavallisesti tekemään vakiomittaisiksi. Dokumenteilta edellytetään joko puolen tunnin tai tunnin kestoa, kaupallisissa verkoissa vastaavasti hieman vähemmän, jotta mainoksille jää tilaa; noin 25ja 50 minuuttia. Monista dokumenttielokuvista näkee, ettei sanottavaa riitä tunniksi. Hyväkin elokuva voidaan pilata liialla pituudella ja kerronnan löysyydellä. Karkeasti voisi sanoa, että mitä pitempi ohjelma on, sitä vaikeampaa sen kirjoittaminen ja tekeminen on. Pitkä kesto vaatii tarkempaa ja hiotumpaa rakennetta, jotta katsojan mielenkiinto pysyy yllä.

Tavallinen yritysvideo on kestoltaan 8-12 minuuttia. Kymmeneen minuuttiin mahtuu uskomattoman paljon tavaraa; muutama oleellinen pääasia, paljon yksityiskohtia ja liikkuvaa kuvaa. Parikymmentäminuuttinen esittelyvideo on jo pitkä. Yrityksen vieraat kokevat sen liian yksityiskohtaisena ja tylsänä. Pituus rajoittaa myös ohjelman käyttökelpoisuutta. Lyhyt ohjelma on helppo esittää eri yhteyksissä. Mitä lyhyemmin, tehokkaammin ja painokkaammin asiansa pystyy sanomaan, sitä parempi.

Toisaalta ohjelma ei saa olla liian lyhytkään. Jos mukana on fiktiivistä ainesta, roolihenkilöitä ja juoni, tarvitaan usein pitempää kestoa. Tarina, jossa on alku ja loppu sekä vähän kehittelyä välissä vaatii vähintään kuutisen minuuttia tullakseen kerrottua. Mutta mitään tarkkaa ja yleispätevää sääntöä ei ole.

MITÄ MAKSAA?

Kysymys, joka ohjelman tekijöille usein esitetään ensimmäiseksi. Tässä listassa se on tarkoituksella viimeisenä. Ideointi- ja käsikirjoitusvaiheessa ei kannata ajatella rahaa. Tuotannon suuruusluokka on hyvä tietää jo liikkeelle lähdettäessä, mutta sen ei saa antaa rajoittaa ideointia. Mahdottomat ja liian kalliit ratkaisut voidaan hylätä myöhemmin - tai korvata uusilla ja halvemmilla keinoilla.

1|2|5|6|15|16